Huhu.

Onneks kohta alkaa oikea arki! Pakko saada jotain rytmiä tähän elämään. Meinaan jo hukkua tähän "ei mihinkään". Lievästi jo parempi fiilis J:n suhteen. Kyllähän se mieles pyörii, mut alkaa jo tuntumaan vähän toiveikkaammalta. En kyllä voi sanoa olevani täysin tyytyväinen elämääni. Liikaa asioita jotka aiheuttaa stressiä. 

Herra H  välillä mietityttää. Toisinaan ahdistaa kun en ole varma onko se tajunnut, etten aio mihinkään vakavaan piiiitkäään aikaan.. Oonkohan mä maanisdepressiivinen? Ihme "lama" aikoja aina välillä. Sitten ihan yhtäkkiä elämä maistuu. Tai no toi on vähän liiottelua, että "maistuu". Sanotaanko että on ihan hyvä fiilis. Alkaa vaan kyllästyttämään tää apatia, mitä on kestänyt jo kolme viikkoa. En edes tiedä täysin mistä kaikesta se johtuu. Sitten kun mun kaverit luottaa siihen, että oon se ainut terve jolla ei ole mitään ongelmia. Mä en ole oikeutettu vaipumaan synkkytteen. En mä haluakaan vaipua mihinkään, mut pelottaa vaan että entä jos niin käy väistämättä. Kuka jaksaa kysyä multa sitten: "Miten sä OIKEESTI voit?"

Toivon että tänään tulee kiva ilta. Aion mennä hyvän ystävän kanssa hengailee ja juttelee yhden eteen. Oon kyllä oppinut nykyään arvostamaan yksin oloa. Se on sellainen asia mistä en nykyään vois luopua. Ennen mä tarrauduin mun kavereihin enkä kestänyt olla yhtään yksin. Nykyään se on taivaallista. Välillä kyllä tulee vähän huono omatunto, kun en edes jaksa ottaa kehenkään yhteyttä. Eipä nekään ota muhun paljon yhteyttä. 

Jos se olis mahdollista, niin laittaisin elämäni vähäks aikaa paussille.