Oon jo tarpeeks monta tuntia oottanu Herra H:ta tänne.. Ku olis suunnitelmissa käydä jossai ja kellokin alkaa jo olee illan puolella. Oon vaan koomannu himassa ja kuunnelut musaa sekä polttanu vain kessuu. HUOM vain kessuu. Menee hermo. Mitähän tästäkin tulee? Mitä tulee yhtään mistään? Olisin aika hyvilläni jos voisin hypätä tästä päivästä tohon huhtikuun loppuun. Tajusin just että en oo syöny koko päivänä mitään, Olis varmaa tarvinnu ostaa kaupasta muutakin kun binii. Kaapit näyttää aika tyhjiltä.. 

 

Meillä on keittiön seinässä kauhea reikä. Se sai alkunsa pienestä kiihkeästä keskustelutuokiosta. Sinne meni takuuvuokra, kiitos! Mua vähän hirvityttää. J kysy että menisinkö sille huomenna yöks koska se vois antaa sen kämpän avaimen mulle, et voisin asustella siel ku se lähtee armeijaan. Käyn siis koulua siin vieres. Enpä oikein tiedä mitä tekisin ton asian suhteen. Se on jo huomenna. Kyllä sekin aika epävarmalta vaikutti.. 

 

En kyllä tiedä milloin viimeksi olis ollut näin tylsää. Koitan vain epätoivoisesti kaikissa keskusteluissa jutella ihmisten kanssa, mutta jutut on hyvin tylsiä. Mulla on ikävä mun runoilija ystävää, Lavrentia. Ollaan samassa koulussa. Lavrenti on alkoholisti, mut se on ollut jo yli 200 päivää selvänä. Ei voi olla muuta kun ylpee ystävästä. Tarvii kyllä päästä sinne kouluun. Säännöllinen ruoka vois tehdä ihmeitä. 

 

Mut ei tässä midii. 

 Huhu.

Onneks kohta alkaa oikea arki! Pakko saada jotain rytmiä tähän elämään. Meinaan jo hukkua tähän "ei mihinkään". Lievästi jo parempi fiilis J:n suhteen. Kyllähän se mieles pyörii, mut alkaa jo tuntumaan vähän toiveikkaammalta. En kyllä voi sanoa olevani täysin tyytyväinen elämääni. Liikaa asioita jotka aiheuttaa stressiä. 

 

Herra H  välillä mietityttää. Toisinaan ahdistaa kun en ole varma onko se tajunnut, etten aio mihinkään vakavaan piiiitkäään aikaan.. Oonkohan mä maanisdepressiivinen? Ihme "lama" aikoja aina välillä. Sitten ihan yhtäkkiä elämä maistuu. Tai no toi on vähän liiottelua, että "maistuu". Sanotaanko että on ihan hyvä fiilis. Alkaa vaan kyllästyttämään tää apatia, mitä on kestänyt jo kolme viikkoa. En edes tiedä täysin mistä kaikesta se johtuu. Sitten kun mun kaverit luottaa siihen, että oon se ainut terve jolla ei ole mitään ongelmia. Mä en ole oikeutettu vaipumaan synkkytteen. En mä haluakaan vaipua mihinkään, mut pelottaa vaan että entä jos niin käy väistämättä. Kuka jaksaa kysyä multa sitten: "Miten sä OIKEESTI voit?"

 

Toivon että tänään tulee kiva ilta. Aion mennä hyvän ystävän kanssa hengailee ja juttelee yhden eteen. Oon kyllä oppinut nykyään arvostamaan yksin oloa. Se on sellainen asia mistä en nykyään vois luopua. Ennen mä tarrauduin mun kavereihin enkä kestänyt olla yhtään yksin. Nykyään se on taivaallista. Välillä kyllä tulee vähän huono omatunto, kun en edes jaksa ottaa kehenkään yhteyttä. Eipä nekään ota muhun paljon yhteyttä. 

 

Jos se olis mahdollista, niin laittaisin elämäni vähäks aikaa paussille. 

 Onneks tää hössötys on nyt ohi. Nyt on lihavempi olo ja kaikki tekee uuden vuoden lupauksen, että rupee jollekin dieetille. Mä en jaksa. Tällä hetkellä ei kiinnosta kyllä yhtään palata tohon muutaman päivän takaisiin juttuihin, mutta kai se on pakko. 

Mun jouluaatto meni melkein pilalle. J tuli illalla oven taakse, en olis kyllä ikinä uskonu et se tekis niin jouluaattona. Se toi mulle jonku lahjan ja luuli että sillä kaikki korjaantuu ja että me palattais yhteen. Väärin luuli. Se lähti aika vihasena ja pettyneenä kotiinsa, ja nolona. Se asuu siis noin 50km päästä täältä. Ei siinä mitään, jonkun aikaa  siinä sitä mietin ja kirosin. Läksin sit kaverin kans vie bisselle, olihan sentäs joulu. 

 

Mä olen nyt niin poikki ja kuollut etten tiedä miten saan hoidettua normaalit asiat. Haluaisin vaan nukkua koko päivän, mutta sovittiin Herra H:n kanssa että nähdään myöhemmin. Kunhan oon saanu hoidettua nää pyykit sun muut. Perjantaina on uusivuosi, yks syy taas ryypätä, joten miksei.  Kai sitä johonki porukalla, ehkä. 

 

Voisin ahtaa kaiken suklaan mitä löydän, niin tonne kiduksiin. Ei nekään sitten enää kuumottele. Sitäpaitsi mulla on karsee nälkä. 

 huurteiset koivun oksat nauravat kirpeää naurua

spuge tärisee vetäen viimeistä sauhua

 

samaan aikaan

 

joku jossain määrää toisten elämästä

toiset vain lakkaavat näkemästä

 

Tommi näkee päivisin unta taivaasta

herätessään hän makaa paskassa

 

pienen tytön sielu uitettu liassa

hän kahlaa julmuuden virrassa

 

kuitenkin

 

seuraavana aamuna joku on taas keittänyt kahvia

 Mä olen Moana. Loin itseni juuri äsken. Kukaan ihminen ei tässä elämässä tunne mua vielä, mutta olis mukava jos joku joskus tuntis mut. 

Mä olen ennenkin pitänyt blogia, mutta aina jokin on mennyt vikaan. Toivottavasti tää blogi ei kuolis heti, koska loin itseni uudestaan kuitenkin ja kaikkea. 

Nyt voin kertoa teille vähän millainen mä oon. Oikeessa elämässä, arjessa, todellisuudessa, mulla on noin kolme hyvää ystävää. Sen lisäks mulla on muutama tuttu kaveri. Mulla on hyviä ystäviä, mutta tässä ajan mittaa tullut sellainen olo, etten pysty purkamaan itseäni kenellekään niin paljon kuin haluaisin.  

Pari viikkoa olen ollut aika apaattinen. Mun ystävät luulee että oon päässyt yli mun erosta. En oo. Tapailen silti yhtä miestä. Mulla on ihan kivaa sen kanssa. Mun ystävät ei tiedä kuinka paljon vietän tän uuden tuttavuuden kanssa aikaa todellisuudessa. Mua pelottaa että ne alkaa moralisoimaan mua: "Voi Moana, sähän olet just eronnu! Ihme hutsu, kun hypit miehestä toiseen tollein!" Ihan varmana moralisois. Nyt ehkä joku miettii, että mitä ne sellaiset ystävät on, mut on ne. Ne on ollu melkein aina. 

Mulla on mun  eksää, J:tä, ikävä, ihan sairas. Se jätkä on kusipää, mutta kaikin puolin sellainen mitä nainen haluaa. Se ei lyö, eikä juo, se osaa rakastaa aidosti, rakastella aidosti, se haluaa ison talon ja lapsia, sekä koiran, se haluaa käydä Kuubassa, se osaa olla romanttinen, teki mulle kerran kasvispöperöä. J on hyvännäköinen, sillä on vaalea tukka ja siniset, isot silmät. Se on sopivan pituinen, myös "se" on sopivan pituinen, täydellinen. Ainoa ulkoinen vika on se, että se jätkä ei osaa tippaakaan pukeutua. Se käyttää lippiksiä, joissa vois tyyliin olla joku kalja merkki, kuten "karhu". Mun mielestä se on noloa. J käyttää aina huppareita, ei mitään muita, nekin on AINA mustia. Vituttaa sellainen junttius. Sen mielestä mä näytän hipiltä. Amis ja hippi? Huoh. Eipähän enää olla mutantteja yhdessä. 

Meillä oli ainukertaisia hetkiä. Pelottaa etten voi jakaa sellaisia hetkiä kenenkään toisen kanssa. Hiukan mua vituttaa, jos se löytää jonkun toisen. Sitten mun ja sen inside-huumorista tulee niiden huumoria, se on just sellainen ihminen. Paikallaan polkeva. Meidän jutusta ei tullut mitään, koska se asuu metsässä ja mä kaupungissa. Mä en tyydy kovin vähään. Pitää olla muutakin kuin kyläkauppa ja herttaiset ihmiset, lauantain biisikärpänen ja rakasteluhetki. Viikonloppuisin voi myös ajella "kylillä", mennä parkkiin lätisee paskaa muiden kyläjunttien kanssa. Arkena mennäänkin sitten kouluun ja töihin. Pian huomataan, ettei ole enää mitään sanottavaa toisilleen. Huomion antaminen tuntuu vaivalloiselta, väsyttää. Biisikärpänenkin katsotaan jo eripuolilta sohvaa. Tylsä elämä? Mun täytyy saada päästä seikkailemaan.

Siitä asti kun heräsin, oon vetäny röökiä ja kuunnellut Jipun lohduttomia biisejä. Kurkku on kipeenä, pitäis nukkua. Huomenna on pakko roudata ittensä ihmisten ilmoille. Vien ystävälle joulutervehdyksen. Nään myös tätä mun miestä. Hän on herra H. Pitäis syödä iltapalaa, kaapista löytyy ainoastaan piparitaikinaa. Voisin syödä piparin jonka tein mun tutulle. Ei se sitä tarvi, eikä mun edes pitäny tehdä sille sellaista, joten syön sen itse. Rahatkin on ihan loppu.

 www.youtube.com/watch paras biisi, ei löytyny kun live-versiona. 

Niin joo, tää mun blogi on ruma ja luultavasti pysyykin tämmöisenä, koska en tajua mitää noista html jutuista.