Mä olen Moana. Loin itseni juuri äsken. Kukaan ihminen ei tässä elämässä tunne mua vielä, mutta olis mukava jos joku joskus tuntis mut. 

Mä olen ennenkin pitänyt blogia, mutta aina jokin on mennyt vikaan. Toivottavasti tää blogi ei kuolis heti, koska loin itseni uudestaan kuitenkin ja kaikkea. 

Nyt voin kertoa teille vähän millainen mä oon. Oikeessa elämässä, arjessa, todellisuudessa, mulla on noin kolme hyvää ystävää. Sen lisäks mulla on muutama tuttu kaveri. Mulla on hyviä ystäviä, mutta tässä ajan mittaa tullut sellainen olo, etten pysty purkamaan itseäni kenellekään niin paljon kuin haluaisin.  

Pari viikkoa olen ollut aika apaattinen. Mun ystävät luulee että oon päässyt yli mun erosta. En oo. Tapailen silti yhtä miestä. Mulla on ihan kivaa sen kanssa. Mun ystävät ei tiedä kuinka paljon vietän tän uuden tuttavuuden kanssa aikaa todellisuudessa. Mua pelottaa että ne alkaa moralisoimaan mua: "Voi Moana, sähän olet just eronnu! Ihme hutsu, kun hypit miehestä toiseen tollein!" Ihan varmana moralisois. Nyt ehkä joku miettii, että mitä ne sellaiset ystävät on, mut on ne. Ne on ollu melkein aina. 

Mulla on mun  eksää, J:tä, ikävä, ihan sairas. Se jätkä on kusipää, mutta kaikin puolin sellainen mitä nainen haluaa. Se ei lyö, eikä juo, se osaa rakastaa aidosti, rakastella aidosti, se haluaa ison talon ja lapsia, sekä koiran, se haluaa käydä Kuubassa, se osaa olla romanttinen, teki mulle kerran kasvispöperöä. J on hyvännäköinen, sillä on vaalea tukka ja siniset, isot silmät. Se on sopivan pituinen, myös "se" on sopivan pituinen, täydellinen. Ainoa ulkoinen vika on se, että se jätkä ei osaa tippaakaan pukeutua. Se käyttää lippiksiä, joissa vois tyyliin olla joku kalja merkki, kuten "karhu". Mun mielestä se on noloa. J käyttää aina huppareita, ei mitään muita, nekin on AINA mustia. Vituttaa sellainen junttius. Sen mielestä mä näytän hipiltä. Amis ja hippi? Huoh. Eipähän enää olla mutantteja yhdessä. 

Meillä oli ainukertaisia hetkiä. Pelottaa etten voi jakaa sellaisia hetkiä kenenkään toisen kanssa. Hiukan mua vituttaa, jos se löytää jonkun toisen. Sitten mun ja sen inside-huumorista tulee niiden huumoria, se on just sellainen ihminen. Paikallaan polkeva. Meidän jutusta ei tullut mitään, koska se asuu metsässä ja mä kaupungissa. Mä en tyydy kovin vähään. Pitää olla muutakin kuin kyläkauppa ja herttaiset ihmiset, lauantain biisikärpänen ja rakasteluhetki. Viikonloppuisin voi myös ajella "kylillä", mennä parkkiin lätisee paskaa muiden kyläjunttien kanssa. Arkena mennäänkin sitten kouluun ja töihin. Pian huomataan, ettei ole enää mitään sanottavaa toisilleen. Huomion antaminen tuntuu vaivalloiselta, väsyttää. Biisikärpänenkin katsotaan jo eripuolilta sohvaa. Tylsä elämä? Mun täytyy saada päästä seikkailemaan.

Siitä asti kun heräsin, oon vetäny röökiä ja kuunnellut Jipun lohduttomia biisejä. Kurkku on kipeenä, pitäis nukkua. Huomenna on pakko roudata ittensä ihmisten ilmoille. Vien ystävälle joulutervehdyksen. Nään myös tätä mun miestä. Hän on herra H. Pitäis syödä iltapalaa, kaapista löytyy ainoastaan piparitaikinaa. Voisin syödä piparin jonka tein mun tutulle. Ei se sitä tarvi, eikä mun edes pitäny tehdä sille sellaista, joten syön sen itse. Rahatkin on ihan loppu.

 www.youtube.com/watch paras biisi, ei löytyny kun live-versiona. 

Niin joo, tää mun blogi on ruma ja luultavasti pysyykin tämmöisenä, koska en tajua mitää noista html jutuista.